Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro Ylöjärven kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 8.11.2021

Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Erja Pelkonen:

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat. Olen perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Erja Pelkonen ja minulla on ilo ja kunnia valtuuston suurimman ryhmän puolesta puhua hetki ensi vuoden talousarviosta.

Tänään käsiteltävän talousarvion 2022 ja tulevien vuosien taloussuunnitelman valmistelussa me luottamushenkilöt olemme tasapainoilleet toisaalta asukkaiden kasvaneiden tarpeiden ja toisaalta rahojen riittämisen välillä. Valmistelun aikana sekä lautakunnat että kaupunginhallitus ja viranhaltijat ovat paiskineet töitä menojen hillitsemiseksi, mutta siitä huolimatta tilikauden alijäämäksi muodostui peräti 3,7 milj. euroa.

Lautakuntakierroksella yhdenkään puolueen jäsenet eivät prosessin lopuksi enää esittäneet säästökohteita lautakuntansa kuluista. Näitä säästöehdotuksia tullaan tuskin täällä tänäänkään kuulemaan. Näinollen olemme tilanteessa, että tuo alijäämäinen tulos on ensivuodelle hyväksyttävä.

Veronkorotuksella asiaa ei voi korjata, se olisi työnteon kannattavuuden kannalta kestämätön tie. Tulevia vuosia turvaamaan meidän tulee pitää yllä yritysmyönteisyyttä, hankkia lisää työpaikkoja ja houkutella monin tavoin uusia veronmaksajia alueelle. Toisen asteen koulutustarjonnan vahvistaminen tukisi nuorten jäämistä kotiseudulle ja houkuttelisi työntekijäpulasta kärsivien alojen yritysten saamista Ylöjärvelle. Tavoittelemme jatkossa siis kasvua ja lisää veronmaksajia. Kasvu velkaannuttaa meitä joitain vuosia, mutta maksaa itsensä myöhemmin verotuloina takaisin. Onneksi Ylöjärven työttömyysaste on reilusti alle Suomen ja Pirkanmaan keskitason. Investointitaso kasvaa lähivuosina mm. Siltatien, Vuorentaustan ja Kurun koulujen sekä liikenneväylien rakentamisen vuoksi.

Mitä sitten saimme tänään esitettävään tarkasti harkittuun ensivuoden rahapakettiin?

Linja-autojen suoria vuoroja Ylöjärveltä Tampereelle on lisätty useasta kaupunginosasta joukkoliikenteen parantamiseksi. Perussuomalaiset esittävät tänään toivomusponnen, että myös toimet lähijunaliikenteen mahdollistamiseksi aloitetaan. Ratikkaan rahat eivät edelleenkään riitä. Suomen hallituksen päätös energian hinnan noususta lisää Ylöjärvellä kaikkien toimialojen kuluja.

Tuleva sote-uudistus toi paineita varmistaa oman kaupungin palveluita ensi vuoden jälkeiselle ajalle. Uudella sote-alueella 2023 reuna-alueiden palvelut ovat vaarassa jäädä keskuskaupungin jalkoihin.

Tänään päätöksenteossa olevaa talousarvioesitystä valmistellessamme teimme arvovalintoja mm. lisäämällä vanhusten kotihoitoon ja muuhun vanhustenhoitoon hoitajia ja hoiva-avustajia. Perussuomalaisilla on vahva tahto huolehtia alueemme ikäihmisille arvokas ja turvallinen vanhuus.

Olemme tänään vastaamassa myös rajuun mielenterveyden haasteiden ja lastensuojeluilmoitusten kasvuun palkkaamalla sosiaalityöntekijöitä ja joukon psykiatrian ammattilaisia tukemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia perheitä. Näihin valtakunnallisiin ajan ilmiöihin ripeästi vastaaminen varmistaa myös alueemme aikuisten ja tulevien aikuisten työkykyisyyttä jatkossa. Ja kuten kaikki tiedämme Suomi tarvitsee työtä selvitäkseen siitä, että meillä on tulevina vuosina väestössä yhä enemmän ei-työikäisiä ja vähemmän työikäisiä. Noin joka viides parikymppinen mies on työ- ja koulumaailman ulkopuolella. Me tarvitsemme jokaisen miehen ja naisen huolehtimaan, että Suomi on jatkossakin hyvä maa asua.

Ensi vuodelle, jos tänään niin päätetään, on siis tulossa konkreettista apua mm. nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja vanhusten parempaan hoitamiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahapaketti ensi vuodelle Ylöjärvellä on lähes sata miljoonaa euroa, josta erikoissairaanhoito nielaisee jälleen tosin lähes 40 miljoonaa euroa.

Pohjaesityksessä on lisäksi yli 50 miljoonalla eurolla tarkoin harkittua kasvatusta ja opetusta kaupunkimme lapsille ja nuorille. Menokasvua tälle toimialueelle edelliseen vuoteen nähden on hurjat 4,3%. Tarpeita tiedetään toki olevan enemmän kuin rahat riittävät hoitamaan, mutta niin kauan kun raha ei sada taivaasta, niin johonkin se raja on vedettävä. Edellisellä vaalikaudella lisäsimme kaupunkiimme perusopetuksen erityisluokanopettajia ja erityisopettajia yli 20 prosenttia.

Meillä on pääosin terveet koulut ja seudun lähes pienimmät opetusryhmät. Pidämme yllä kattavaa kouluverkkoa, mukaan lukien Kurun yhtenäiskoulun 1-9 luokat. Päiväkotien asiakastyytyväisyys on jo vuosia ollut erittäin korkea. Vaikka kouluille palkattaisiin kuinka paljon lisää kaikenlaisia aikuisia, niin siellä on silti hyvin rajalliset mahdollisuudet korjata esim. kodeista kumpuavaa lasten huonovointisuutta. Tällä talousarviolla pyrimme kouluissa nähtävän lasten lisääntyneen oireilun lisäksi korjaamaan perheiden pahoinvoinnin ydinsyitä sosiaali- ja terveydenhuollon voimin. Näitä ydinsyitä ovat usein vanhempien uupuminen, hoitamattomat päihde- ja mielenterveyspulmat sekä muut perhettä kohdanneet kohtuuttomat murheet. Yhteisiä tavoitteita nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi ovat mielestämme myös some-kiusaamisen ehkäisy ja perusasiat, kuten nuorten koululounaalla käyminen ja hyvät yöunet.

Muistetaan tänään, että kaupunginjohtajan esittämä rahapaketti sisältää valtavan määrän tarkoin harkittuja palveluita kaikenikäisille asukkaillemme. Me perussuomalaiset luottamushenkilöt olemme suurimpana valtuustoryhmänä saaneet pakettiin arvojemme mukaisia asioita. Toivon malttia tämän muhkean paketin päälle esitettäviin menolisäyksiin. Pelkään pahoin, että tänään muut kuin perussuomalaiset ovat valmiita paisuttamaan kaupungin alijäämää talousarviossa tai mapston kautta. Lisäesitykset salissa ovat toisaalta helppo tapa politikoille saada itselleen myönteistä huomiota ja lisäksi aluevaalien lähestyminen voi kannustaa valtuutettuja jakamaan velkarahalla kaikille kaikkea.

Me perussuomalaiset olemme kaupunginjohtajan talousarvion pohjaesityksen kannalla, emme siis esitä pakettiin lisää rahaa tai sen paremmin menoleikkauksia.

Perussuomalainen valtuustoryhmä kiittää lämpimästi kaikkia viranhaltijoita ja koko valtuustoa hyvästä yhteistyöstä talousarviovalmistelussa. Erityinen kiitos kaupungin henkilöstölle, joka on ollut koronan vuoksi kovilla jo pitkään. Kiitämme myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Ojaresta ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiskaa siitä, että olette tiiviillä yhteistyöllä luotsanneet raskaan talousarvioprosessin tänään päätöksentekoon. Nyt on viisaiden ja vastuullisten päätösten aika!

Kiitos.

Kirjoitettu 25.11.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa