Ylöjärven Perussuomalaisten hallitus ja valtuustoryhmä järjestäytyi – vaadimme kaupungilta selvitystä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisystä ja toimintatavoista

Ylöjärven Perussuomalaisten uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksensa torstaina 31.1.2019. Tomi Saaristo valittiin syksyllä jatkamaan puheenjohtajana myös tänä vuonna ja samalla valittiin vuoden 2019 hallituksen jäsenet. Järjestäytymiskokouksessa tehtiin seuraavat valinnat: varapuheenjohtaja Mauri Heiska, sihteeri Henrik Pajunen ja taloudenhoitaja Tuija Hirsimäki. Lisäksi hallituksen jäseninä ovat Panu Koski ja Teemu Koponen.

Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä piti perään vuosikokouksensa. Kokouksessa tehtiin seuraavat valinnat vuodelle 2019: puheenjohtaja Mauri Heiska, varapuheenjohtaja Tomi Saaristo ja sihteeri Henrik Pajunen.

Ylöjärven kaupunginvaltuusto piti tämän vuoden ensimmäisen kokouksensa maanantaina 4.2.2019. Julkisuuteen on tullut tietoja laajoista ja vakavista seksuaalirikosten sarjoista eri puolilta Suomea, joissa uhreina on ollut lukuisia alaikäisiä tyttöjä. Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen jossa vaadimme kaupungilta selvitystä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisystä ja toimintatavoista. Tämä on mielestämme erittäin vakava ilmiö johon on välittömästi puututtava.

Kirjoitettu 6.2.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa