Seksuaalirikollisuus huomattavassa kasvussa myös Ylöjärvellä

Lähikuukausien aikana julkisuuteen on tullut tietoja laajoista ja vakavista seksuaalirikosten sarjoista eri puolilta Suomea, joissa uhreina on ollut lukuisia yläkoulu- ja jopa alakouluikäisiä tyttöjä. Epäiltyinä teoista on ulkomaalaistaustaisia miehiä, jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikkaperusteisesti. Kyse on vakavasta ja valitettavasti ilmeisen laajasta ilmiöstä joka koskettaa koko maata.

Ylöjärven uutiset kertoi viime viikolla, että myös Ylöjärvellä seksuaalirikokset ovat lisääntyneet huolestuttavan paljon. Vuoden 2017 aikana seksuaalirikoksia tehtiin Ylöjärvellä 11kpl ja vuonna 2018 24kpl. Määrä on siis lisääntynyt 118 prosenttia. Lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttöjä tapahtui vuonna 2017 4kpl, kun vuonna 2018 määrä oli jo 15kpl. Tämä erittäin huolestuttava ilmiö on siis valitettavasti nähtävissä myös omassa kotikaupungissamme.

Asiaan tuleekin suhtautua erittäin suurella vakavuudella ja pyrkiä ehkäisemään jokainen tällainen tapaus. Ylöjärven Perussuomalaiset ovat jättäneet 4.2.2019 valtuustoaloitteen jossa vaadimme kaupungilta selvitystä, miten lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia voidaan ehkäistä ja torjua.

Perussuomalaisten Ylöjärven valtuustoryhmä

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 13.2.2019

Kirjoitettu 13.2.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa