Perussuomalaisten vastaukset Ylöjärven uutisten kyselyyn ratikasta

Ylöjärven Uutiset kysyi kaikilta Ylöjärven kaupunginvaltuutetuilta, mitä mieltä he ovat raitiotien mahdollisesta rakentamisesta Ylöjärvelle. Perussuomalaisten kielteinen kanta tuntuu saavan kannatusta asukkaiden keskuudessa. Huomionarvoista kyselyssä onkin nyt monen kaupunginvaltuutetun venkoilu vastauksissaan. Nyt kun perussuomalaisten linja kerää monelta kuntalaiselta kannatusta, niin samat henkilöt jotka ovat tähän asti äänestäneet perussuomalaisten tekemiä ratikkavastaisia muutosesityksiä vastaan, haluavatkin nyt lisäselvityksiä eivätkä osaa (uskalla) sanoa suoraan kantaansa. Taitaa tulevien kuntavaalien pelko painaa mieltä?

Perussuomalaisten valtuustoryhmän vastaukset ovat tässä:

Toni Kolehmainen
– Kantani on kielteinen. Raitiotiehanke ei palvele elinvoimaisen Ylöjärven etua. Vanhan aseman valjastamista uudelleen käyttöön tulisi pohtia, mikäli se on työmatkapendelöinnin osalta järkevää.

Hannu Ruuska
– Vastustan ratikan rakentamista Ylöjärvelle. Hanke on liian kallis ja suunniteltu raitiotie kulkee vain Ylöjärven eteläisimmässä osassa pienen koukkauksen. Väestöpohja suunnitellun reitin varrella ei myöskään ole riittävä raitioliikenteen kannattavaan toimintaan, vaikka asukasmäärä lisääntyisi. Kurussa tai Viljakkalassa maksaisit veroina siitä, että kaupungintalolta saa körötellä raitiovaunulla Tampereelle. Lähijunaliikennettä ja lisäraidetta kannatan. Se tukisi mainiosti sujuvaa liikennöintiä Tampereen suuntaan.

Tomi Saaristo
– Vastustan ratikan rakentamista. Se on mielettömän kallis investointi tämän kokoiselle kaupungille, joka on maantieteellisesti laaja. Ratikka palvelisi vain pientä osaa Ylöjärveä. Investointi lähes tuplaisi kaupungin velkamäärän ja aiheuttaisi mielettömän verorasituksen kuntalaisille. Aiheesta tulisi järjestää kansanäänestys valtuustoaloitteemme mukaisesti.

Henrik Pajunen
– Vastustan. Kaupunkimme velkaantuminen on saatu pysähtymään valtuuston tekemien kipeiden päätösten jälkeen. Ratikka tuplaisi kaupunkimme velkamäärän. Meidän ei tule ajaa kaasu pohjassa seinään ja sairastua samaan tautiin kuin Tampere, jossa tätä suuruuden hullua hanketta on toteutettu muun muassa päiväkotien ja koulujen kustannuksella. Kurulaisen mummon mieltä ja lompakkoa tuskin lämmittää, jos hänet pakotetaan maksamaan ratikasta, joka palvelisi vain murto-osaa Ylöjärven asukkaista. Järki käteen.

Sami Savio
– En kannata raitiotietä. Pidän sitä aivan liian kalliina ja joustamattomana joukkoliikennemuotona. Esimerkiksi paikallisjuna nykyiselle raideyhteydelle voisi olla selvästi järkevämpi vaihtoehto. Olisi myös erittäin tärkeää, että ylöjärveläisten näkemykset huomioitaisiin mahdollisimman kattavasti näin isosta asiasta päätettäessä.

Mauri Heiska
– Vastustan ratikkaa Ylöjärvelle. Kustannukset nousevat kohtuuttomiksi veronmaksajille ja silti ratikka ei palvelisi kuin murto osaa Ylöjärven veronmaksajia.

Kysely on julkaistu Ylöjärven uutisissa 15.1.2020

Kirjoitettu 15.1.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa