Perussuomalaiset vastustaa Kultakylän päiväkodin lakkauttamista

Perussuomalaisten valtuustoryhmä vastustaa jyrkästi Ylöjärven kaupungin aikomusta sulkea Viljakkalassa sijaitseva Kultakylän päiväkoti syksyllä 2021. Lakkauttamisesta kärsisivät kaikki: lapset, heidän vanhempansa ja henkilökunta. Lisäksi Viljakkalan vetovoima vähenisi huomattavasti. Meidän mielestämme haja-asutusalueiden peruspalvelujen alasajo sekä asuinalueiden eriarvoistuminen tulee pysäyttää.

Kultakylän päiväkoti on Viljakkalan asukkaille tärkeä. On hienoa, että alueelta löytyy kaksi päiväkotia joista toinen on pienempi yksikkö. Päiväkodin lakkauttaminen ja siirtyminen isompaan yksikköön voi olla monelle lapselle ylitsepääsemätön este, jos tuttu paikka sekä henkilökunta muuttuu. Isommassa yksikössä levottomuus helposti lisääntyy. Toisille lapsille on helpompi toimia pienemmässä yksikössä. Tässä on myös vaarana, että Onnimannin paikat täyttyy ja tilat käyvät ahtaiksi. Mitä teemme jos kylällä on vain yksi päiväkoti ja tapahtuu jotain odottamatonta?

Päiväkodin lakkauttaminen toisi myös henkilökunnan suuren muutoksen eteen, jos he joutuisivat vaihtamaan tuttua työympäristöään. Työhyvinvointi saattaisi kärsiä ja epävarmuus tulevaisuudesta lisääntyisi. Tyytyväinen henkilökunta on myös lapsen etu.

Perussuomalaiset haluavat, että kaikkia kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti asuinalueesta riippumatta. Päiväkodin lakkauttaminen ja toiminnan siirtyminen Onnimannin päiväkodin tiloihin kasvattaisi radikaalisti monen perheen matkaa viedä lapsi hoitoon. Kaikkia lapsia ei pystyttäisi enää viemään kävellen päiväkotiin. Viljakkalassa ei ole julkista liikennettä johon turvautua. Monen haaveilema ratikka tuskin tulee koskaan ajelemaan pitkin Viljakkalan raittia. Monessa taloudessa on yksi auto käytössä eikä heillä ole mahdollisuutta viedä lastaan päivähoitoon autolla, kun toinen vanhempi käy sillä töissä.

Päiväkodin lakkauttaminen toisi hyvin minimaaliset säästöt kaupungin kassaan ja edellä mainittujen haittojen lisäksi se heikentäisi myös Viljakkalan vetovoimaa ja ihmisten muuttohalu alueelle vähenisi. Viljakkalaan kaavoitetut tontit halutaan varmasti saada kaupaksi. Moni perhe on muuttanut alueelle koska päiväkoti on lähellä ja tämä on varmasti vaikuttanut heidän ostopäätökseensä. Kuntalaisilla pitää olla mielestämme tasapuolinen kohtelu. Kultakylän päiväkotia ei tule missään nimessä laukkauttaa ja toiminnan jatkuminen siellä pitää turvata. Tämä on arvovalinta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 7.10.2020

Kirjoitettu 13.10.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa