Perussuomalaiset haluaa Ylöjärven kaupungin edustusmenot julkisiksi

Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti 7.6.2021 Ylöjärven kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen:

VALTUUSTOALOITE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN EDUSTUSMENOJEN JULKISUUDESTA

Perussuomalainen valtuustoryhmä on seurannut huolestuneena uutisointia Valtiontalouden tarkastusviraston julkisten varojen käytöstä. Viraston tehtävänä on valvoa valtiolla varojen käytön laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. VTV:n pääjohtajan luottokorttimenoja sekä VTV:n matkustus- ja ravintolakuluja selvitetään nyt viime vuosien ajalta. Virasto ei ole kitsastellut edustamisessa. Viimeiset uutiset ovat koskeneet pääministerin ruokalaskuja.

Politiikan luottamusta on jo vuosia nakertanut uutiset hyväveli-verkostojen yhteisten rahojen tuhlailusta. Ylöjärven kaupungin tulisi ottaa tiukka linja päättäjien sidonnaisuuksien julkisuuteen ja luottamushenkilöiden oman edun tavoittelun estämiseen.

Veronmaksajaa suututtavan rötöstelyn estämiseksi esitämme, että sekä poliittisen johdon että johtoryhmän viranhaltijoiden edustus-, matkustus-, ravintola-, kokouslounaat, taksi yms. kuitit tulee saada jokaisen kuntalaisen tarkistettavaksi.

Julkiset kuitit pitää olla varustettu lisätiedolla osallistujien nimistä ja perustelulla, miksi osallistujat syövät veronmaksajan rahoilla eivätkä omillaan. Lähtökohtana perussuomalaisilla on, että edustuslaskut eivät voi olla kohtuuttomia, eikä kukaan voi jatkuvasti käydä verorahoilla lounaalla ja näiden kuittien tulee olla julkisia.

Perussuomalaisten Ylöjärven valtuustoryhmä

 

 

 

Kirjoitettu 8.6.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa