Kysymys sisäministerille – Sami Savio

Jätin tänään sisäministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen poliisien työturvallisuudesta heidän suorittaessaan virkatehtäviään vastaanottokeskuksissa sekä poliisitehtävien hoitamiseen tarvittavien resurssien riittävyydestä erityisesti harvaan asutuilla alueilla:

“Eduskunnan puhemiehelle

Suomeen on avattu vuoden 2015 jälkipuoliskon aikana lukuisia uusia vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoiden suuresta määrästä johtuen, osa niistä varsin nopeassa aikataulussa. Poliisi on antanut julkisuuteen tietoja, joiden mukaan se on joutunut selvittämään useita riitoja ja tappeluja vastaanottokeskuksissa syksyn ja alkutalven 2015 aikana. Osassa näistä tehtävistä poliisi on joutunut käyttämään myös voimatoimenpiteitä. Lahden Hennalassa sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa sattui marraskuussa välikohtaus, jossa miesjoukon piirittämä poliisipartio joutui pakenemaan uhkaavaa tilannetta kaasua ja patukkaa käyttäen.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen on esittänyt julkisesti huolensa poliisien turvallisuudesta erityisesti seuduilla, joilla vastaanottokeskusten ja poliisiasemien välinen etäisyys on suuri. Hänen mukaansa varsinkaan Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäisimmille hälytyspaikoille ei läheskään aina saada riittävästi poliiseja. Sekä kansalaisten varsinaista turvallisuutta että heidän turvallisuudentunnettaan lisäisi varmuus siitä, että poliisi pystyy kaikkialla Suomessa suorittamaan saamansa virkatehtävät riittävän nopeassa aikataulussa.

Turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä on lisännyt poliisien työtehtävien määrää esimerkiksi alkuvaiheen rekisteröinnin, tutkinnan, maasta poistamisen ja laitehankintojen muodossa. Nämä tehtävät toisaalta pienentävät poliisin muuhun toimintaan käytettävissä olevia voimavaroja. Hallitus on 8.12.2015 julkistamansa turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman mukaan tehnyt päätöksen parantaa vastaanottokeskusten ja niiden ympäristön turvallisuutta. Vaikka hallituspuolueet ovat myös päättäneet lisätä sisäisen turvallisuuden määrärahoja, ovat poliisin nykyiset resurssit kuitenkin yhä valitettavan rajalliset.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten pystytään varmistamaan poliisien työturvallisuus heidän suorittaessaan virkatehtäviään vastaanottokeskuksissa ja miten poliisille tullaan takaamaan sekä vastaanottokeskuksissa suoritettavien että muiden poliisitehtävien hoitamiseen tarvittavat ympärivuorokautiset resurssit erityisesti harvaan asutuilla alueilla?

Kirjoitettu 18.12.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa