Kielikokeilu – Sami Savio

Kansanedustaja Sami Savio vaatii kielikokeilun nopeaa toteuttamista

Kansanedustaja Sami Savio (ps.) vaatii nopeaa etenemistä vapaaehtoisen kielivalinnan edellyttämän lainsäädännön toteuttamiseksi. Helsingin Sanomien tuoreen uutisen mukaan eduskunnan edellisellä vaalikaudella hyväksymää ja hallitusohjelmaan kirjattua kokeilua vapaasta kielivalinnasta ei ole edistetty aiemmin kaavaillulla tavalla.

– Tein keväällä opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasoselle kirjallisen kysymyksen kielikokeilun toteuttamisajankohdasta ja tavasta. Saamassani vastauksessa vedottiin laajoihin perustuslaillisiin ongelmiin, jotka eivät olleet tiedossa hallitusneuvotteluiden aikana. Tilanne on kieltenvalinnan vapaaehtoisuuden näkökulmasta huolestuttava, erityisesti kun kansainvälisillä markkinoilla tarvitaan yhä monipuolisempaa kielitaitoa.

Perussuomalaiset ovat tehneet ympäri Suomen lukuisia valtuustoaloitteita, joissa esitetään laajaa seudullista osallistumista kielikokeiluun. Opetusministeriön näkökannan mukaan kielikokeilu saattaisi kuitenkin vaarantaa muun muassa työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaiset mahdollisuudet hakea jatko-opintoihin.

– Samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on kuitenkin esittänyt maahanmuuttajille työelämään ja opintoihin ohituskaistaa, jolla kielitaitovaatimuksia löyhennettäisiin merkittävästi. Kansalaisten näkökulmasta mainittu kokonaisuus saattaa näyttää hyvin oudolta. Kielikokeilua onkin vietävä hallituksessa määrätietoisesti eteenpäin hallitusohjelmaan kirjatulla tavalla. Myös perustuslakia voidaan tarvittaessa muuttaa, mikäli poliittista tahtoa siihen löytyy.

Lisätiedot:

Sami Savio

Kansanedustaja (ps.), diplomi-insinööri

Ylöjärvi

sami.savio@eduskunta.fi

Kirjoitettu 12.6.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa