Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon Ylöjärvellä – Henrik Pajunen

Ylöjärven kaupunginvaltuusto hyväksyi 2.9. pidetyssä valtuuston kokouksessa Siivikkalan keskustan / koulun pohjoispuolen asemakaavan. Koulun ja päiväkodin takana oleva metsäalue herätti kiivasta keskustelua kuntalaisten ja muiden tahojen keskuudessa kuukausien ajan.

Kuntalaisten aktiivisuus kannatti jälleen kerran, sillä lukuisten palautteiden ansiosta alkuperäistä esitystä muutettiin siten, että koulun ja päiväkodin takana oleva metsäalue säilyy lasten oppimisympäristönä. Minusta on hienoa, että Ylöjärvellä asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon ja viranhaltijat sekä päättäjät kuuntelevat heitä herkällä korvalla.

Parikymmentä vuotta tämän metsän lähistöllä asuneena ja siinä paljon aikaa viettäneenä tämä valtuuston päätös lämmitti mieltäni todella paljon. Metsä on alueen kyläläisille tärkeä paikka. Olen myös erityisen tyytyväinen siihen, että Koulukallion ”ulos oppimaan” eskariryhmän tulevaisuus on jatkossakin turvattu. Oma tyttäreni oli tällaisessa ryhmässä ja nautti sen arjesta sekä luonnossa vietetystä ajasta todella paljon. On erittäin hienoa, että lapset pääsevät nauttimaan luonnosta ja oppivat tärkeitä erätaitoja joita monet lapset eivät välttämättä muuten pääsisi oppimaan.

Meille perussuomalaisille on aina ollut tärkeää, että kuntalaisten osallistamista päätöksentekoon on vahvistettava. Tämä oli mm. kuntavaaliohjelmamme tärkeimpiä teemoja. Siivikkalan ikimetsän säästyminen oppimisympäristönä sekä Aronrannan säilyttäminen virkistysalueena ovat hyviä esimerkkejä siitä, että tähän asiaan on tullut positiivinen muutos.

Henrik Pajunen

kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen

Perussuomalaiset

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 11.9.2019

Kirjoitettu 15.9.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa