Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä – Inga-Mari Lehti

Kehitysmaaksi kutsutaan bruttokansantuotoltaan alhaisia, ei suinkaan inhimillisen kehityksen korkean indeksin omaavia maita, joihin Suomikin kuuluu.

Strategiamme arvot: vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja rohkeus kehittyä punnitaan juuri nyt, kun korona-aika on vähentänyt yhteiskuntamme kykyä pitää huolta vähempiosaisista, yrityksistä, työntekijöistä ja siitä pienestä koululaisesta, joka ei ehkä ole saanut lämmintä ruokaa koko päivänä.

Ilmastohysteria saa lapsemme ja nuoremme toimimaan irrationaalisesti, kun heillä pitäisi olla vanhemmat, jotka ottavat vastuun.

Tämänhetkinen tie-inframme on surkeassa kunnossa, koska emme pysty järjestämään edes lakisääteistä minimitason turvallisuutta varmistavaa tienpitoa. ELY harkitsee asvaltin poistamista ja teiden palauttamista hiekkateiksi, kun kohdistamme resurssimme vääriin asioihin.

Samalla suunnittelemme 120 miljoonan euron raitiotietä palvelemaan 5 000–6.000 uuden asukkaan asuntoaluetta Teivo-Mäkkylää. Uusien asukkaiden raitiotien infran kustannukseksi tulee 20 000 euroa per henkilö eli 100 000 euroa viiden hengen perheasuntoa kohden.

Tämä investointiosuus vastaa kooltaan kolmannesta tulevien asuntojen hinnasta. Ylöjärven väestönkasvuvauhti on ollut viiden viime vuoden ajan reilut 100 henkeä vuodessa. Olettaen, että sama vauhti jatkuu ja kaikki uudet asukkaat sijoittuvat Teivo-Mäkkylään, tulee investointi maksettua takaisin 50–60 vuoden aikana, juuri sopivasti 2100-luvulle tultaessa.

Ymmärrän näiden lukujen valossa, että maahanmuuttoidealististen puolueiden ideologiansa ajamat poliitikot käyttävät kaikki keinot saadakseen, hinnalla millä hyvänsä, tuotatettua täytettä Teivo-Mäkkylän alueelle.

Me pragmaattiset, hyvät ja vastuuntuntoiset päättäjät perussuomalaisissa haluamme verovarojen vastikkeettoman kylvämisen sijaan Ylöjärvestä kaupungin, jossa takaamme kaikille nykyisille kaupungin asukkaille ihmisarvoisen ja turvallisen elämän.

Tästä syystä unohdamme radan päässä sijaitsevasta turvapaikka-keskuskaupungista haaveet ja kohdistamme ponnistelumme sivistyneen, työperäisen maahanmuuton lisäämiseen.

Muiden tarvittavien taloutta vapauttavien ja kasvua tukevien toimien lisäksi vain oikein kohdennettu osaavan työvoiman maahanmuutto auttaa meitä rakentamaan Ylöjärvestä hyvinvoinnin esimerkkikaupunkia Pirkanmaalle, Suomelle ja koko maailmalle.

Inga-Mari Lehti

toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Ylöjärven Perussuomalaiset

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 6.10.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa