Ylöjärvellä hermostuneisuutta ilmassa – Hannu Ruuska

Viime aikoina on ollut lehdistössä ja kaupunginvaltuustossa lennokkaita kannanottoja ja esityksiä valtuutettu Mika Kotirannalta. Tulee samankaltaisista tyhjän päälle heitetyistä ulostuloista mieleen Venäjän edesmennyt duuman jäsen Zhirinovski. Hän myös jakeli räväköitä ulostuloja ilman suurempaa realismia.

Perussuomalaiset omalla vakaalla politiikalla ovat ilmeisesti aiheuttaneet joissakin henkilöissä paniikkia, koska tämänkaltaisia heittoja tulee mediassa ja valtuustossa.

Ensin oli Ylöjärven Uutisissa 30.3. vauhdikas haastattelu, jossa Kotiranta jo liitti meidät velkaiseen Tampereeseen ja kuittasi samalla Tampereen velat myymällä niiden sähkölaitoksen. Samalla kaiken kattavalla ideologialla mekin voisimme myydä Ylöjärven Veden osakekannan ja kuitata omat velat.

Samassa haastattelussa moitittiin Ylöjärven heikkoa kasvua, johon haastateltava itseasiassa on itse ollut vaikuttamassa edellisinä valtuustokausina johtohahmona valtapuolueessa. Tämän vuoden aikana on Ylöjärvi väestönkasvun osalta ollut Pirkanmaan kärkikuntien joukossa. Tämän vuoden alusta asukasmäärä on kasvanut 112 asukkaalla, joten ei meillä mielestäni mitenkään huonosti mene ja suuntamerkit vahvaan kasvuun ovat hyvät.

Moitetta tuli myös ratikkavastaisuudesta ja kustannusten vääristelystä. Perussuomalaiset eivät ainakaan ole vääristelleet kustannuksia. Se on aika ihmeellinen yhtälö, jos arviolta 120 miljoonan edestä tehdään viidelle kilometrille infrastruktuuria ja hankitaan kalustoa raitiotietä varten ja väitetään ettei se maksa mitään ja laskut häviää Tampereen Raitiotie -yhtiöön, jossa olemme vähemmistöosakkaana. Silloinhan meidän kannattaisi kiskot vetää Kuruun saakka, jos se on ilmaista rakentamista meille.

Perussuomalaiset haluavat selvittää todelliset kustannukset, jotka aukeavat nyt käynnissä olevan yleissuunnittelun jälkeen. Sen jälkeen on keskustelun paikka, mikä on Ylöjärven kannalta järkevin ratkaisu.

4.4 kaupunginvaltuustossa Kotiranta esitti kaupunkistrategiaan merkittäväksi raitiotiehankkeen käynnistämisen 2023. Esittäjällä varmasti oli tiedossa, että näitä päätöksiä tehdään vasta yleissuunnittelun ja hankesuunnittelun jälkeen, eikä yksittäisinä mediatemppuina. Käynnistämisen aikataulu on 2028 jos ylöjärveläiset niin päättää eikä 2023, jonka Kotiranta strategiaesityksessään halusi.

Esitys vedettiin neuvottelutauon jälkeen pois mahdottomuutensa takia. Olisihan se aika outoa ollut tehdä päätöstä ilman minkäänlaista faktatietoa kustannuksista. Puheenvuorojen perusteella tämä kustannuspuoli ei ilmeisesti tunnu kaikkia kiinnostavan.

Kyllä Tampereelle pääsee helpostikin muuttamalla sinne, niin pääsee nauttimaan ratikasta, Tampereen asukaskohtaisesta velasta ja suuresta asukasmäärän kasvusta, joka taas lisää velkaa ja karsii palveluita. Ei kannata kuitenkaan yleistää asioita, että kuntaliitoksella tai ratikan rakentamisella Ylöjärvelle olisi taivaspaikka automaattisesti tulossa, koska sellaista ei ole tarjolla. Halpaa viihdettä nuo ulostulot tietysti tuovat, mutta realismi niistä on aika kaukana.

Hannu Ruuska
kaupunginvaltuutettu (ps.)
ympäristölautakunnan jäsen
Pirkanman liiton maakuntahallituksen jäsen

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 13.4.2022

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa