Ryhtiä maahanmuuttopolitiikkaan – Sami Savio

Maahanmuuttoasioihin erittäin vahvasti perehtyneen Jussi Halla-ahon mukaan maahanmuuttoon liittyvät kysymykset on nostettava eduskuntavaalien kärkiteemaksi. Mielestäni hän on täysin oikeassa. Tulevien sukupolvien kannalta on äärimmäisen tärkeää, että Suomessa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka perustuu idealismin sijasta realismiin ja muista maista saatuihin kokemuksiin.

 Maahanmuuttopoliittisessa linjanvedossa on osin kyse myös taloudesta ja Suomen talouden kantokyvystä, mutta ei pelkästään niistä. Nykymuotoinen hyvin suvaitsevainen maahanmuuttopolitiikkamme voi muuttaa yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme pysyvästi. Vaikutukset ovat aluksi näennäisen hitaita, mutta pitkään jatkuttuaan muutos voi jäädä pysyväksi. Naapurimaamme Ruotsi on tästä varoittava esimerkki jatkuvasti kasvavine sosiaalisine ongelmineen. Britanniassa Perussuomalaisten kanssa samaan EU-parlamenttiryhmään kuuluva konservatiivinen pääministeripuolue haluaa tiukentaa paikallista maahanmuuttopolitiikkaa mm. leikkaamalla maan ulkopuolelle maksettavia etuuksia ja vaikeuttamalla kerjäläisten maahantuloa.

 Suomen maahanmuuttopolitiikkaan on saatava uutta ryhtiä. On otettava käyttöön tulijoiden pisteytysmenetelmä Tanskan, USA:n, Kanadan ja Australian tapaan. Terrorismin torjuntaan tulee panostaa huomattavasti aiempaa voimakkaammin ja määrätä terrorismiin syyllistyneille maahantulokielto. Myös vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tulijoiden karkottaminen ja tiukka suhtautuminen sosiaaliturvashoppailuun ovat välttämättömiä toimenpiteitä. Maahanmuuttajien on osoitettava valmiutensa sopeutua yhteiskuntaan, jonka suomalaiset ovat kovalla työllä rakentaneet.

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa