Ratikkarallista – Janne Selin

Pikaratikan tiimoilta heilutellaan ilmastokorttia jokseenkin aktiivisesti. Rakennusvaiheessa kymmenet raskaat dieselit jyräävät Vaasantien varressa vuoden tai pari, siinähän sitä on ilmastotekoa kerrakseen. Linja-autoliikenne siirtyy vääjäämättä sähkö / kaasukäyttöisiin ajoneuvoihin, todellinen ilmastoteko olisi lakaista koko hanke maton alle.

Mitä tulee ratikan vaikutukseen kaupunkimme kasvuun ja kehitykseen, niin en usko ratikalla olevan niihin suurtakaan merkitystä. Kirjoituksissa on sivuttu ratikan tarpeettomuutta haja-asutusalueilla asuville kuntalaisille. Huvitti erään valtuutetun kirjoitus, että tällä logiikalla olisi esim. voitu jättää uimahalli tai vaikkapa liikenneympyrät rakentamatta. Edellä mainittuihin tullaan sieltä haja-asutusalueilta omalla autolla. Pitäisikö ratikallekkin tulla?

“Pikaraitiotien kannattavuus ylöjärveläisille ei ratkea kansanäänestyksellä”. No ei ratkea ei. Todellisuudessa kuntalaisten mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Mikäli kuntavaalien jälkeen valtuustosalin jakkarat jaetaan nykymallin mukaan, niin Pyynikin pendolinon kolistelu Ylöjärvellä on vääjäämätön tosiasia.

Ratikkakohkaamisen sijasta voisimme vaikka miettiä miten auttaa hissuksiin riutuvaa Elovainiota ja sen kulkuyhteyksiä. Nyt autottomat taloudet käyvät kaupassa Lielahdessa kun sinne edes jotenkin pääsee.

Janne Selin
Yrittäjä, kuntavaaliehdokas
Ylöjärven Perussuomalaiset

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 5.3.2020 ja Kurun lehdessä 6.3.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa