Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot tuplattiin? – Markku Mäki-Ventelä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti 24.5.2021 sairaanhoitopiirin hallituksen esityksen mukaisesti nostaa kaikkien luottamustehtävissä toimivien valtuutettujen kokouspalkkioita hurjasti. Muun muassa 61 valtuutetun kokouspalkkiot nousevat 190 eurosta 380 euroon. Myös kaikkien muidenkin toimielinten jäsenten palkkioita korotettiin. Käsittämätöntä mutta totta!

Kokouspalkkiot tuplattiin kuntien vaaleilla valitsemille luottamushenkilöille, vaikka sairaanhoitopiirin taloudellinen tulos vuonna 2020 oli noin 30 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kokouspalkkioiden lisäksi korvauksiin kuuluvat yleensä lounas, kahvit torttuineen, matkakulut ja korvaukset mahdollisista ansionmenetyksistä.

Valkeakosken valtuutettu Teuvo Nieminen esitti, että kokouspalkkio pidettäisiin entisellään 190 eurossa. Teuvo oli minua nopeampi esityksensä kanssa, joten minä tietenkin kannatin Teuvon esitystä. Näin korotusesitys meni äänestykseen. Saimme äänestyksessä puolellemme muistaakseni vain viisi valtuutettua 61:stä. Taas aivan käsittämätöntä, koska päätös tuntui rahastukselys ja oman edun tavoittelulta. Muuta perustelua en korotusesitykseen kokemukseni mukaan ymmärrä 4,5 vuotta mukana olleena. Täysin kohtuutonta kokousten kestäessä pääsääntöisesti 20–60 minuuttia.

Ylöjärven muut valtuutetut Leena Mankkinen (sd.) ja Terhi Itvola (vihr.) olivat äänestyksessä palkkioiden noston kannalla.

Joitakin aikoja sitten yritettiin lisätä myös Ylöjärven ambulanssien määrää yhdellä mutta äänestyksen jälkeen olin ainoa ylöjärveläisten edustaja, joka lisäystä kannatti. Näin emme siis saaneet ihmishenkiä pelastavia ambulansseja lisää. Nyt kyllä rahaa löytyi kokouspalkkioiden kohtuuttomaan nostoon.

Sairaanhoitopiiri eli Tays tekee tärkeätä ja laadukasta työtä Ylöjärven kuntalaisten terveyden eteen ja se myös aiheuttaa suurimpia kuluja verotulojen kulutuksesta ylöjärveläisille. Ylöjärveläisten ja muiden kuntien valitsemien luottamushenkilöiden pitäisi valvoa ettei ”piikki” olisi jatkuvasti auki, koska sairaanhoitopiiri päättää aika itsenäisesti muiden kuntien verorahojen tuhlauksesta omalla sarallaan.

Viime vuonna tehtiin nuorisopsykiatrian tiloissa 1,9 miljoonaa maksanut remontti. Työntekijät olivat jo etukäteen todenneet remontin tulevat tilamuutokset toimimattomiksi. Nyt vuosi remontin jälkeen sairaala harkitsee kyseisen rakennuksen purkamista. Myös suorat, halvemmat seinät uusissa rakennusprojekteissa ovat tuntemattomia rakennustapoja sairaanhoitopiirissä.

Suuria ylimääräisiä kuluja aiheuttavat myös sairaalan johtamisen ongelmat, jotka aiheuttavat muun muassa sairauspoissaoloja ja toiminnan tehottomuutta. Nämä ongelmat ovat olleet jo vuosia tiedossa, joten pitäisikö niihin puuttua?

Tarvittaisiin vain rohkeita ja oikeudenmukaisia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Vuoden 2020 selvityksessä johtamisen keskiarvoksi saatiin 2,6, kun ensimmäispistemäärä on 5. Arvosana on Heikko.

Tällainen älytön ja holtiton rahantuhlaus pitää pysäyttää kuntien ja kuntalaisten veromarkkojen säästämiseksi joka paikassa. Ja tässä oli vain muutama esimerkki.

Ylöjärven Perussuomalaisille tämä järjetön tuhlaus on aina ollut vastenmielistä ja teimmekin muun muassa 8.6.2020 valtuustoaloitteen Ylöjärven kaupunginvaltuustossa kokouspalkkioiden 20 prosentin alentamiseksi. Muut puolueet eivät tätä kannattaneet.

Tervettä järkeä päätöksentekoon.

Markku Mäki-Ventelä

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen

PSHP:n valtuutettu

kuntavaaliehdokas

Ylöjärven Perussuomalaiset

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 2.6.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa