Erityislasten ääni kuuluviin – Linda Kyllöinen

Ensin lyhyesti omasta kokemuksestani erityislapsen äitinä. Päiväkotiaika oli jatkuvaa taistelua sitä vastaan, että olisin huono äiti. Lähes joka päivä sain kuulla, kuinka lapseni ei osannut olla hiljaa tai paikoillaan, käyttäytyi kuin huonosti kasvatettu lapsi. Eskarin aikoihin tuli pelastus kun eräällä henkilökunnasta oli kokemusta erityislapsista. Silloin tyttäreni sai diagnoosin, joka selitti hänen poikkeavan käytöksensä. Arki helpottui hieman ja itsekin ymmärsin sen, että en olekaan huono äiti.

Koulutaival alkoi kohtalaisesti naapurikunnassa. Pelastuksena oli opettaja, joka ymmärsi tyttäreni haasteet ja oli valmis tekemään töitä sen eteen, että hänellä olisi ollut hiukan helpompaa. Kuitenkaan edes tämä ei saanut estettyä kiusaamista. Lopuksi vakava koulukiusaaminen vei äidiltäkin kaikki voimat. Reppu oli totaalisen tyhjä. Erään esikuvana toimivan suusta kuultuani sanat: “meillä koulua vaihtaa kiusattu, ei kiusaaja” sai leijonaemon heräämään ja pari kuukautta myöhemmin päädyimme takaisin Ylöjärvelle.

Täällä tukitoimet ovat vertaansa vailla. Apua on saatavilla kun vain on rohkeutta sitä pyytää. Ylöjärven perheneuvolapalvelut ovat kultaa, joista täytyy pitää kiinni ja resursseja täytyy lisätä entisestään. Kouluissa selvästi satsataan koulukiusaamisen ja yksinäisyyden poistamiseen kouluyhteisöohjaajien avulla. Huippua Ylöjärvi!

Huolenaiheenani on kuitenkin eritoten luokkakoot, jotka monella luokalla ovat tapissa ja erityisopettajien ja koulunkäyntiavustajien tunteja ei ole tarpeeksi saatavilla. Tähän tarvitaan kipeästi muutosta.

Itse kun olin peruskouluikäinen ei tunnettu esimerkiksi termejä ADHD tai autismi. Jos oppilas käyttäytyi poikkeavasti, hän oli vain huonosti kasvatettu ja joutui pahimmassa tapauksessa jäämään luokalleen tai tarkkikselle. Nykyään asiat ovat paremmin. Tukea on saatavilla ja pienluokat ovat monen perheen pelastus.

Loppujen lopuksi erityislapsi ei halua mitään muuta, kuin olla samanarvoinen kuin muutkin. Lisäämällä erityisopettajien ja kouluavustajien määrää autamme kaikkia. Opettajien työtaakka helpottuu ja oppilaat saavat tasa-arvoista kohtelua, oli sitten kyse neuropsykiatrisesta vaivasta tai vaikka luki- tai kirjoitusvaikeudesta.

Näiden eteen olen valmis taistelemaan ja tulevaisuuden haave työskennellä nuorten parissa vain vahvistuu päivä päivältä. Näytetään, että välitämme ja taistelemme yhdessä sen puolesta, että kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat aikuisikää ajatellen.

Linda Kyllöinen, kuntavaaliehdokas

Ylöjärven Perussuomalaiset

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 26.5.2021

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa