Pitkäaikaistyöttömyyttä ei pureta odottamalla – Hannu Ruuska

Olen huolestuneena seurannut Ylöjärven toimettomuutta pitkäaikaistyöttömyyden suhteen. Elokuussa Ylöjärvellä oli 568 pitkäaikaistyötöntä eli yli 12 kk työttömänä olleena. Näistä oli alle 25- vuotiaita 187.

Työttömyysturvamaksua (sakkomaksua) kaupunki maksoi pitkäaikaistyöttömistä pelkästään elokuussa 222 471 euroa. Tämän lisäksi maksoimme sakkomaksuna 36 222 euroa ansiosidonnaisten työttömyysturvamaksua. Odotettavissa on tänä vuonna työllisyyden hoidon ja työttömyyden kustannuksista melkein neljän miljoonan menoerää, josta suurin osa on sakkomaksua. Se on suuri summa alijäämäisessä kaupungin taloudessa.

Vaikka talouden suhdanne on hiljalleen kääntymässä parempaan suuntaan, se ei korjaa työllisyystilannetta pitkäaikaistyöttömyyden suhteen. Siitä on muodostunut rakenteellinen työttömyys, joka pysyy talouskasvusta huolimatta kaupungin kiinteänä menoeränä sakkomaksujen muodossa, jos tilanteeseen ei puututa.

Tampereen työllisyysalue, johon Ylöjärvi kuuluu, ei pysty korjaamaan tilannetta. Työllisyysalue hoitaa vain sille kuuluvat lakisääteiset tehtävät. Työllisyysalue on myös sillä kannalla, että kuntien omat toimet työllisyyden hoidossa ovat erittäin toivottavia.

Moni kaupungin luottamushenkilö ja virkamies ajattelee ja toivoo tilanteen korjaantuvan odottamalla ja maksamalla sen aikaa kiltisti sakkomaksuja tekemättä mitään työttömyyden hoidon eteen.

Olen sitä mieltä, ettei tämä korjaannu ellemme itse toimi asiassa. Tässä tilanteessa ei auta laittaa päätä tyynyn alle ja toivoa aikaa parempaa.

Meillä Ylöjärvellä on onneksi työvalmennuskeskus Valpro, joka on uniikkia toimintaa Pirkanmaalla. Työllisyysalueella Valpro on saanut hyvää mainetta ja Tampere on kopioinut työpaja -konseptin omaan työllisyyden hoidon valikoimaansa. Myös muista kaupungeista on käyty tutustumassa toimintaan.

Nyt meidän täytyy panostaa Valpron kehittämiseen, jotta saamme sen kautta pitkäaikaistyöttömiä uusien työurien alkuun. Valpron kautta on mahdollista kouluttaa työtön uuteen ammattiin. 12kk:n määräaikaisilla työsopimuksilla myös työssäolovelvoite täyttyy ja sakkomaksulaskuri nollaantuu. Myös kaupungin verotulokertymä kasvaa niistä, jotka pääsevät kiinni työelämään.

Kehitettävinä prosesseina pitäisi mm. kaupungin yksityisiltä yrityksiltä tilaamia palveluita ohjata Valprolle, jolloin saamme säästöä kaupungille ja työssäoppimispaikkoja. Yrityksille tarjotaan alihankintaa ja työharjoittelijoita. Harjoittelija samalla koulutetaan uudelle työuralle. Tämä Valpron kehitystyö maksaisi itsensä takaisin, kunhan se viedään täysipainoisesti läpi.

Kaksi vuotta perussuomalaiset Ylöjärvellä on tätä toimintaa tukenut ja edistänyt, mutta muilla tuntuu vielä olevan jalka jarrulla. Nyt täytyy toimia ripeästi, jotta saadaan vaikuttavuutta ja sakkomaksut pienemmiksi. Odottelu ei auta kaupunkia eikä työtöntä tässä tilanteessa.

Hannu Ruuska
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Perussuomalaiset

Julkaistu Aamulehdessä 23.10.2026 ja Ylöjärven Uutisissa 28.10.2026

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa